perjantai 6. huhtikuuta 2012

Loimen laittaminen kangaspuihin 3/3: Pirtaan pistely




Loimien laittamisen viimeinen vaihe on loimien pistely pirtaan.

Edellinen työvaihe oli niisiminen, jossa loimet tuotiin läpi niidensilmistä.

Alla olevissa kuvissa näkyy, miten kaksi loimilankaa on jo pistelty pirtaan. 
Me aloitimme pirtaan pistelyn keskeltä, jotta loimi varmasti asettuisi keskelle, 
ja jotta olisi tarvittaessa helpompi korjata vääristä väleistä menneet 
loimilangat oikeille paikoilleen.










Kun loimet saatiin pisteltyä pirtaan, niin niidetkin asettuivat tasaisemmin niisivarsille.
Pirtaan pistellyt loimilangat sidoimme apusolmuilla, jotta ne eivät pääsisi karkaamaan.






Tämän jälkeen vedimme mattotukin kankaan tukilta rintapuun yli.






Solmimme loimilangat vetosolmuilla mattotukin kankaalle pujotetulle varvalle.
Yhteen vetosolmuun otimme mukaan vain pienen määrän lakoja, 
jotta loimi asettuisi tasaisesti.

Alla olevassa kuvassa näkyy jo alku, jonka kudoimme.
Tämä alku puretaan pois, kun valmis matto otetaan irti kangaspuista.
Alun tarkoitus on estää valmiin maton purkautuminen poisottovaiheessa.






Näissä kuvissa näkyy vielä laittamamme loimi koko komeudessaan.  
Nyt kangaspuut ovat täysin valmiit kutomista varten!











13 kommenttia:

  1. Huh, on teillä ollu iso projekti! Kauanko meni ja miten osasitte tehä? Nyt vaan sitten mattoja kutomaan! :)

    VastaaPoista
  2. Yhteensä viitisen päivää meni koko hommassa, joskaan ei työskennelty putkeen, vaan oli välipäiviä. Meillä oli hyvät opaskirjat kirjstosta ja niiden avulla selvittiin. Äidillä oli myös hiukan kokemusta oman äitinsä kangaspuuharrastuksen seuraamisesta, joten siitä oli apua. :)

    VastaaPoista
  3. No joo, niin arvelinkin ettei oo ihan yhen päivän homma. Vaatii kärsivällisyyttä ja viitseliäisyyttä että malttaa tehä kunnolla ja ettei jää kesken. Tietoperintö siirtyy siis polvelta toiselle ;D hauskaa!

    VastaaPoista
  4. Mulla on täällä samanlainen pikkuprojekti menossa, kun sain anopilta kangaspuut lainaan... Sidonta olisi edessä tänään... Saankohan polkuset toimimaan ja niisinvarsia nousemaan ollenkaan, hah! Googlettamalla jotain siihen liittyvää tänne blogiinne suhahdin... mutta nyt hommiin!

    VastaaPoista
  5. Meillä ongelmaksi muodostui se, ettei viriö auennut kunnolla. Niisivarret taas meinasivat ottaa kiinni polkusiin jne. Mutta näistäkin selvittiin nyörien pituuksien pienellä säätelyllä. Onnea projektiin Nätti Rätti!

    VastaaPoista
  6. Kiitos näistä teksteistä ja kuvista, on niitä tullut tuijoteltua viime aikoina oman kangaspuu-projektin myötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että näistä on ollut hyötyä! Toivottavasti projektisi on edistynyt hyvin. :)

      Poista
  7. Minun kangaspuut sai tänään loimen ja niisimisenkin jo lopetin. Huomenna laitan pirran läpi. Ihan on melkein maha ollut sekaisin kun jännittää niin kovasti. Eka kertaa omiin puihin virittelen näitä ja kyllä huoomattiin, että kolmas käsipari olisi pitänyt olla apuna ajoissa... Mutta kyllähänse siitä. Nää sivut on ollu miullakin apuna ja auki jatkuvasti kokoamisesta lähtien. Kiitos kovasti. Lähetän sulle ruusuisia ajatuksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ihanaa, että blogista on ollut hyötyä. Iloa kutomisprojektisi jatkoon! Pitäisi itsekin taas jatkaa kesken olevaa mattoa... :)

      Poista
  8. Hei! Saisitko vielä kuvaa ja ohjetta miten polkusimen asetetaan paikoilleen ja miten ne asennetaan niisien läpi? :) kiitos ihanista sivuista! Tinde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Valitettavasti minulla ei ole kangaspuita kotona, joten en pysty laittelemaan pyytämääsi ohjetta. Toivottavasti löydät avun jostain muualta! :)

      Poista
  9. Huh, onneksi täältä löytyi selkeät ohjeet, kiitos paljon! Pitääpä heti mennä korjaamaan tilanne, aloitin nimittäin uutta mattoa enkä muistanutkaan tarkkaan miten tämä osio meni, onneksi en edennyt vielä pitkälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ohjeista oli hyötyä. Mukavia kutomishetkiä!

      Poista