Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvipussit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvipussit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Aamupalalaukku kahvipusseista



Hätäpikatyönä tein itselleni viikonloppuna aamupalalaukun.
Ajan päivässä työmatka-ajoa 160 km, 
joten kaikki aika, jonka saa nipistettyä nukkumiseen, on parasta säästää.
Senpä vuoksi olen nautiskellut aamupalani autossa jo jonkin aikaa, 
luonnollisesti varo-varovasti, jotta pysyn tiellä samaan aikaan... :)

Aamupalalaukun funktio on seuraava: 
Aamulla autolle lähtiessä täytyy saada kannettua eväsrasia, termari ja vesipullo autoon. Matkalla täytyy kuitenkin laittaa takkia, kenkiä, hinata käsilaukkua ja milloin mitäkin härpättimiä. Havaitsin, että olisi kätevää saada laskettua aamupalalaukku välillä käsistä ilman, että juomat kaatuvat pitkin lattioita. 
Olisi myös kätevää, että laukku pysyisi pystyssä pelkääjän paikalla matkan ajan, 
eikä pyörisi pitkin lattioita kuten pienet muovipussit, joita olin aiemmin käyttänyt.




Siispä tein yksinkertaistetun kahvipussikassin aamupalalaukuksi.
Isoissa kahvipussikasseissa yksi kahvipussi taitellaan kuusinkerroin, 
tässä versiossa vain kolmikerroin. 
Pujoteltavat kaistaleet jäävät siis leveämmiksi, 
ja kassi on kooltaan pienehkö, noin 15 cm x 20 cm x 20 cm.
Kahvipusseja tähän kassiin meni parisenkymmentä.

Paremmalla ajalla voisi tehdä uuden aamupalakassin kahvipusseista oikein huolella ja hifistellen, mutta tämä versio saa kelvata toistaiseksi, koska se toimii! :)





tiistai 27. marraskuuta 2012

Kahvipussikassi #2




Tämän kahvipussikassin tein tilaustyönä.
Malli on melko lailla samanlainen kuin 
Kahvipusseja kuluu tällaiseen tukevamman malliseen kassiin noin 80 kappaletta.

Seuraavia tekeleitä haluaisin kehitellä värityksen ja 
kuvioiden asettumisen puolesta esteettisemmiksi,
kunhan keksin miten kahvipussit kannattaa järjestellä, jotta mukavan kuvion saisi aikaan.
Tällainen sekakuvioinen malli on kuitenkin helponta tehdä, 
sillä projekti on muutoinkin melko työläs ja aikaavievä
(...erityisesti jos ompelukone temppuilee näin paksun materiaalin kanssa, 
kuten minulla kävi - nahkaneulasta oli onneksi apua).










Kahvojen sisälle kannattaa laittaa jotakin vahvikkeeksi.
Itselläni sattui olemaan sitä pahvilaatikkojen ympärille laitettavaa muovivyötettä
joten pujotin sitä kahvojen sisälle.
Sen ansiosta kahvat pysyvät kivasti pystyssä ja niihin on helppo tarttua.








perjantai 1. kesäkuuta 2012

Veikeitä pannunalusia kahvipusseista




Aiemmin tekemäni kahvipusseista punottu pannunalunen oli hiukan tylsähkö, 
joten tässä veikeämpiä malleja.

Ensimmäinen versio on taiteltu hiukan eri tavoin kuin jälkimmäinen. 
Se on myös helpompi tehdä, vaikka näyttää monimutkaisemmalta.
Ohje löytyy täältä.






Tässä ensimmäisen pannunalusmallin yläpuoli....





... ja tässä alapuoli.





Toinen versio vaati hiukan monimutkaisempaa taittelua.
Vasemmanpuolimmaiset pannunaluset on tehty juhlamokka-pusseista, 
olen vain taittanut eri kohdan paketista päälle.
Oikealla alakulmassa oleva pannunalunen puolestaan on
kokoomateos eri merkkisistä kahvipusseista. 

Näitä oli mukava tehdä, suosittelen!










tiistai 29. toukokuuta 2012

Kahvipussikassi



Kierrätysmateriaali-innostukseeni sopivat loistavasti myös kahvipussityöt
joita monet ovatkin jo pitkään väsänneet.

Itse kokeilin nyt ensimmäisen kerran kahvipussikassin tekemistä ja 
tällainen siitä tuli. Kassi on todella iso ja vahvarakenteinen, 
sillä punoin reunat moninkertaisiksi.
Kahvat vahvistin paketeissa käytettävällä muovinauhalla
jotta ne eivät veny eivätkä vanu.

Käytin kahvipussikassiin 80 kahvipussia.
Alunperin oli tarkoitus punoa pussit johonkin nättiin kuvioon, 
mutta innostuksissani sen unohdin!
Onneksi pussit ovat ihan koristeellisia itsessään 
- ehkäpä kokeilen jotakin kuviota ensi kerralla.






Tässä kahvipussikassini vielä yläperspektiivistä.






Helppo pannunalunen kahvipusseista



Kahvipussikassin tekemisestä jäi ylimääräistä punontamateriaalia
jonka päätin käyttää hyödyksi.
Punoinpa siis materiaalista tällaisen helpon pannunalusen.

Suikaleet on punomisen jälkeen ommeltu yhteen ulkosivuilta.
Tiiviin punomisjäljen aikaansaamista helpotti 
suikaleiden kiinnittäminen pehmeään aluseen, esimerkiksi retkipatjaan.

Helppoa ja nopeaa!