perjantai 19. syyskuuta 2014

Ikkunapeilin tuunaus



Ostimme uutena tällaisen peilin, mutta se kaipasi hieman muokkausta.
Tarkoituksena oli tehdä monisuuntainen peili hiustenlaittoa varten vessan seinälle.

Alunperin hökötyksessä oli peili vain avointen ikkunaruutujen alla.
Halusimme lisätä peilit myös ikkunaluukkuihin, 
ja mieheni leikkasi euron kirpparipeilistä lasiveitsellä sopivat palat.



Peilit kiinnitettiin ikkunaluukkuihin muutamalla peilipidikkeellä ja 
valkoisilla rimoilla.



Peilin karmit olivat makuumme liian sinertävät, 
joten maalasimme ne valkoisiksi.



Tässä peili on lopullisessa sävyssään.
Maalasin myös ikkunaluukkupeilien takaosan valkoisella, 
sillä niiden hopeoinnin sävy ei sopinut vessaamme.









Tykkään tehdä pitkään tukkaani kaikenlaisia lettikampauksia ja nutturoita
ja tällainen monisuuntainen peili on välttämätön siistin lopputuloksen saamiseksi.

Muokkamamme peili on sijoitettu alkuperäistä vessan peiliä vastapäätä.
Sen vuoksi hiukset näkee nyt samanaikaisesti edestä, takaa ja sivuilta.
Ei huono! :)






Peilin sisäpuolella on reunus, 
johon kätevä laittaa hiushärvelit siksi aikaa, 
kun ne saa sijoitettua hiuksiin.



Ja loppuun vielä kampauskokeilu uudella peilillä!






4 kommenttia: